Teknowaren tehdas hyödyntää aurinkoenergiaa
Teknowaren Lahden tehtaan katolle asennettiin lokakuussa 2023 aurinkovoimala yhteistyössä Solarigon kanssa. Aurinkovoimalaprojektin tavoitteena on saada tulevaisuudessa noin 20 % rakennuksen tarvitsemasta energiasta itsetuotetusta aurinkoenergiasta.
Teknowarella ollaan valaistuksen asiantuntijoita. Täällä valmistuvat älykkäät ja elinkaareltaan pitkäikäiset valaistus- ja sisustusratkaisut juniin, busseihin ja ratikoihin maailman johtaville valmistajille sekä turvavalaistusratkaisut kiinteistöihin ja laivoihin ympäri maailman.
– Meille on tärkeää, että tuotteemme ovat teknologialtaan alansa kärjessä ja vastaavat asiakkaidemme tarpeisiin, aloittaa Teknowaren toimitusjohtaja Kai Kauto.
Vastuullisuus- ja ympäristöasiat nousevat esille kaikessa keskustelussa. Myös Teknowarella vastuullisuusasioihin kiinnitetään kasvavissa määrin huomiota toimintaa ohjaavana tekijänä.
– Vastuullisuus- ja ympäristöasiat ovat yhä suuremmassa osassa sekä asiakkaidemme, että omissa hankintapäätöksissämme. Haluamme etsiä ratkaisuja, jotka ovat sekä ympäristön kannalta kestäviä, että yrityksen kannalta taloudellisia, kertoo Kauto.
Vastuullisuusstrategian mukaisesti yrityksessä mitataan ja seurataan kehittymistä sekä toimien vaikutuksia. Ratkaisuja pyritään etsimään sekä läheltä että kaukaa.
– Energiankäyttöä tutkiessamme oli hienoa huomata mahdollisuus tuottaa aurinkoenergiaa omaan käyttöömme helposti ja lähellä – tehtaamme katolla, Kauto jatkaa.
Aurinkovoimalaprojektiin lähdettiin yhteistyössä Solarigo Systems Oy:n kanssa ja lokakuussa 2023 Teknowaren Ilmarisentien kokoonpanohallin katolle asennettiin 638 aurinkopaneelia. Kesällä 2024 aurinkovoimala on päässyt jo tositoimiin auringonvalon lisääntyessä.
– Tavoitteeksi asetettiin, että saisimme tulevaisuudessa noin 20 % rakennuksen tarvitsemasta energiasta itsetuotetusta aurinkoenergiasta. Meillä on reaaliaikainen seuranta aurinkovoimalan tapahtumiin, joten nyt on mielenkiintoista seurata tuotannon kehittymistä, lopettaa Kauto.
Teknowaren aurinkovoimala lukuina
Teknowaren 638 kappaleen kattoasenteinen aurinkovoimalakokonaisuus koostuu 435 Wp N-tyypin paneeleista. Aurinkovoimala tuottaa vuosittain noin 227 MWh aurinkosähköä, mikä vastaa esimerkiksi 15 sähkölämmitteisen omakotitalon tai 150 kerrostaloyksiön sähkön kulutusta. Hiilidioksidipäästöjen vähenemä on 20 200kg vuosittain. Hiilidioksidivähenemä lasketaan Motivan tekemän sähköntuotannon keskimääräisen hiilidioksidikertoimen (89kg / MWh) perusteella.
(Lähde: Solarigo Systems Oy)
Solarigo Systems Oy
Solarigo on suuriin aurinkovoimatoteutuksiin erikoistunut suomalainen energiayhtiö. Vuodesta 2015 alkaen olemme toimittaneet yritysasiakkaillemme aurinkosähköä ja asentaneet yli 250 paikallisvoimalaa. Aurinkopuistojen rakentamisessa toimimme kaikissa vaiheissa hankekehityksestä sähkönmyyntiin. Meitä on nyt noin 50 vakituista aurinkosähkön ammattilaista Pirkkalassa, Jyväskylässä ja Seinäjoella.